Hoiva-apu KriStiina


Apua, seuraa ja tukea arjen askareisiin Keski-Uudenmaan alueella (Tuusula, Kerava, Järvenpää).

Tukea asiointiin ja kevyisiin kotitöihin.
Saattaja lääkäriin, ostoksille ja harrastuksiin.
Seuraa ulkoiluun – tai vaikka vain juttukaveri arjen hetkiin. 

Palvelua kertaluonteisesti tai säännöllisesti.

Kotiapua arjen sujuvuuteen

Autan kevyissä kotitöissä ja arjen askareissa, jotta kotona asuminen olisi mahdollisimman sujuvaa, viihtyisää ja turvallista. Kotiapu voi sisältää esimerkiksi pyykinpesua, lakanoiden vaihtoa, vaatehuoltoa, ikkunoiden pesua, silitystä, kaappien järjestelyä sekä muuta kodin siisteyden ja arjen toimivuuden ylläpitämiseen liittyvää apua.

Jokainen kotikäynti suunnitellaan sinun tarpeidesi mukaan. Sovimme yhdessä käynnin alussa, mitä tehdään juuri sillä kertaa – voit osallistua askareisiin kanssani tai halutessasi voin hoitaa ne itsenäisesti. Kaikkea ei tarvitse päättää etukäteen, vaan voimme miettiä yhdessä paikan päällä, mikä juuri sillä hetkellä on tärkeintä ja ajankohtaista.

Kotiapu voi olla myös yhdessä tekemistä ja mukavaa ajanviettoa. Voimme esimerkiksi lukea ääneen, leipoa, jumpata, laulaa, vaihtaa kukkamullat tai tehdä muita pieniä arkea ilahduttavia asioita yhdessä.

Joskus tärkeintä on kiireetön läsnäolo. Voin tulla myös seuraksi juttelemaan, ulkoilemaan tai vain viettämään aikaa kanssasi – sinun toiveidesi mukaan.

Luotettavaa asiointiapua ja saattajapalvelua arkeen

Tulen mielelläni avuksi ja seuraksi erilaisille asiointikäynneille sekä kodin ulkopuolisiin menoihin. Voin toimia saattajana esimerkiksi lääkärikäynneillä, tutkimuksissa, apteekissa, ruokakaupassa, vaateostoksilla, harrastuksissa tai muissa arjen menoissa.

Saattajapalvelun tarkoitus on tuoda turvallisuutta, helpottaa liikkumista ja tehdä asioinnista sujuvampaa sekä mukavampaa yhdessä.

Tarvittaessa voin hoitaa asiointikäynnit myös puolestasi. Voin auttaa esimerkiksi ruokaostoksissa, apteekkiasioissa tai muissa arjen tärkeissä hankinnoissa silloin, kun itse lähteminen tuntuu hankalalta tai ei ole mahdollista.

Palvelu suunnitellaan aina sinun tarpeidesi mukaan – kertaluonteisesti tai säännöllisesti.


Apua omaishoitajan tueksi

Omaishoitajana toimiminen on arvokasta, mutta myös kuormittavaa. Joskus tarvitaan hetki omaa aikaa asioiden hoitamiseen, lepäämiseen tai palautumiseen.

Voin tulla luotettavaksi avuksi omaishoitajan sijaiseksi muutamaksi tunniksi, puoleksi päiväksi tai tarvittaessa koko päiväksi. Huolehdin läheisestäsi turvallisesti ja läsnä olevasti sillä aikaa, kun sinä käyt asioilla, hoidat omia menojasi tai hengähdät hetkeksi.

Tavoitteena on tarjota omaishoitajalle mielenrauhaa ja hoidettavalle turvallista, kiireetöntä seuraa ja tukea tutussa ympäristössä.

Tukisukkien mittaus kotikäynnillä sekä
apua arkea helpottaviin apuvälineisiin

Tulen kotikäynnille mittaamaan hoito- ja tukisukat helposti ja vaivattomasti omassa kodissasi. Mittauksen jälkeen tilaan sopivat sukat puolestasi ja toimitan ne suoraan kotiisi.


Palveluun kuuluu aina selkeä ja kiireetön opastus sukkien pukemiseen, riisumiseen ja hoitoon. Saat käytännönläheiset ohjeet rauhassa, jotta hoito- tai tukisukkien käyttö olisi mahdollisimman helppoa ja miellyttävää arjessa.

Monivuotinen kokemukseni apuvälineyrittäjänä auttaa löytämään myös arkea helpottavia ratkaisuja erilaisiin tarpeisiin. Voin auttaa sinua sopivien apuvälineiden valinnassa ja mietimme yhdessä, millaiset ratkaisut tukevat parhaiten turvallista, sujuvaa ja omannäköistä arkea.

Tavoitteena on tehdä arjesta helpompaa – pienilläkin ratkaisuilla voi olla suuri merkitys hyvinvointiin ja kotona pärjäämiseen.

Seuraa ulkoiluun, harrastuksiin ja
yhteisiin hetkiin

Ulkoilu tekee hyvää mielelle ja keholle – yhdessä lähteminen on usein mukavampaa ja helpompaa. Tarjoan ulkoiluapua ja seuraa kävelyille, pihatöihin, puutarhanhoitoon sekä luonnossa liikkumiseen. Voimme yhdessä nauttia raittiista ilmasta ja seurata vuodenaikojen vaihtumista omassa tahdissasi.

Jos sinulla on omia kiinnostuksen kohteita tai paikkoja, joihin kaipaisit seuraa, lähden mielelläni mukaan. Voimme käydä esimerkiksi teatterissa, kahvilassa, museossa, elokuvissa, tapahtumissa tai harrastuksissa – juuri sinun toiveidesi mukaan.

Joskus tärkeintä on kiireetön seura ja läsnäolo. Olen mielelläni juttuseurana, kuuntelen, keskustelen ja jaan arjen hetkiä kanssasi. Tarjoan tukea ja seuraa myös silloin, kun yksin lähteminen tai arjen pienet askareet tuntuvat hankalilta.

Palvelu rakentuu sinun toiveidesi ja jaksamisesi mukaan – yhdessä tai rinnalla kulkien.


Milloin ja miten 

Tapaaminen juuri sinun tarpeesi mukaan

Palvelua on mahdollista saada joustavasti oman tilanteesi ja tarpeidesi mukaan. Voit kutsua minut avuksi tunniksi tai kahdeksi, puoleksi päiväksi, koko päiväksi tai tarvittaessa pidemmäksikin aikaa.

Apu voi olla kertaluonteista esimerkiksi yksittäiseen tilanteeseen tai säännöllistä osana arjen tukea.


Kertaluonteisesti tai säännöllisesti

Voimme tavata säännöllisesti esimerkiksi viikoittain sovittuna aikana tai juuri silloin, kun kaipaat seuraa, apua arkeen tai pientä piristystä päivään.

Lähdetään yhdessä ulos, pienelle retkelle tai mukavaan ajanviettoon – esimerkiksi kävelylle, kahvilaan, kulttuuritapahtumaan tai vaikkapa nauttimaan ympäristön vaihtumisesta. Tärkeintä on löytää juuri sinulle sopiva tapa viettää aikaa ja tukea hyvinvointiasi arjessa.

Palvelu mukautuu elämäntilanteeseesi ja toiveisiisi – juuri sinun rytmilläsi.


Muuta tärkeää

Jokaisen kotikäynnin aluksi sovimme yhdessä, mitä käynnillä tehdään ja millaista apua tai seuraa juuri sillä hetkellä tarvitset. Tarpeet voivat vaihdella, eikä kaikkea tarvitse päättää etukäteen.

Halutessasi voimme sopia myös seuraavan käynnin sisällöstä jo edellisen tapaamisen yhteydessä, jolloin arki pysyy sujuvana ja ennakoitavana.

Pidempiaikaisista asiakkuuksista laaditaan aina kirjallinen palvelusopimus, jotta yhteistyö on selkeää, turvallista ja molemmille osapuolille luottamuksellista.

Tietoa minusta

Esittely

Olen Kristiina Santaniemi, yrittäjä ja Hoiva-apu KriStiinan perustaja.

Koulutus ja tausta

Koulutukseltani olen apuvälineteknikko AMK ja valmistuin vuonna 2005 Ammattikorkeakoulu Stadiasta, nykyisestä Metropoliasta.

Valmistumisen jälkeen työskentelin viiden vuoden ajan apuvälinealalla, minkä jälkeen perustin oman yritykseni. Toimin yrittäjänä apuvälineiden parissa yhteensä 15 vuoden ajan.

Kokemus ja osaaminen

Pitkä kokemukseni apuvälineiden ja asiakastyön parissa on antanut vahvan ymmärryksen ihmisten erilaisista tarpeista arjessa, hyvinvoinnissa ja kotona pärjäämisessä.

Työskentelin muun muassa yksilöllisten tukipohjallisten, hoito- ja tukisukkien, erityisjalkineiden sekä arkea helpottavien päivittäisapuvälineiden parissa.

Asiakkaideni elämäntilanteet ja tarpeet olivat aina erilaisia. Juuri ihmisten kohtaaminen ja yksilöllinen auttaminen teki työstä merkityksellistä.

Olen saanut kiitosta erityisesti lämpimästä, iloisesta ja rennosta tavastani kohdata ihmiset.

Hoiva-apu KriStiina

Vuonna 2025 aloitin uuden vaiheen hoivayrittäjänä ja perustin Hoiva-apu KriStiinan.

Haluan tarjota kiireetöntä, luotettavaa ja turvallista apua arkeen – läsnäoloa, seuraa ja käytännön tukea silloin, kun sitä tarvitaan.

Uskon, että pitkä kokemukseni yrittäjänä, asiakastyössä sekä apuvälineiden parissa antaa vahvan pohjan myös tälle työlle.

Ajattelutapani

Uskon siihen, että jokainen ihminen tulee kohdata omana itsenään ja omista tarpeistaan käsin.

Sinä tiedät parhaiten, missä voin olla avuksi juuri sinulle. Odotan lämmöllä, että tiemme kohtaavat.

Kokemus
2025 -             Hoiva-apu KriStiina, yrittäjä
2010 - 2025   Apuväline Andante, yrittäjä
2005 - 2010   Hyvinkään Apuvälinepalvelu

Koulutus
2002 - 2005 - Apuvälineteknikko AMK


Palveluhinnasto

Kevyet koti- ja hoivapalvelut: 

- Henkilökohtainen apu (suihkuapu)
- Saattajapalvelu ja asiointiapu
   (lääkäriin, ostoksille, kampaajalle, harrastuksiin)
- Kevyt ylläpitosiivous, pyykkihuolto, vaatehuolto
- Järjestelyapu
   (turhan tavaran läpikäynti ja poiskuljetus)
- Mattojen pesetys (nouto kotoa ja palautus kotiin)
- Leipominen ja kevyt kotiruokailun tuki
- Kevyt kotijumppa
- Ikkunapesu ja ulkoiluapu
- Läsnäolopalvelu
   (seura, keskustelu, lukeminen, tuki arjessa)
- Omaishoitajan lyhytaikainen sijaistus

                                      1 h (0%)    1/2 h (0%)
Arkena
        08-18                    40             31
        18-21                     44             35
Lauantaina
        08-18                    48             39                       
        18-21                     52             43
Pyhänä
        08-18                    56             47
        18-21                     60             51

Asiointikäynnit itsenäisesti arkena 8-18
(esim. kaupassa tai apteekissa käynti)
                                       36              28


Hoitosukkien mitanotto ja 
apuvälinetarvekartoitus:

- Hoitosukkien mitanottoon varataan aikaa
   yleensä tunti, jos sekä mitanotto että ohjeistus.
- Pelkkään mitanottoon tai pelkkään
   ohjeistukseen riittää yleensä puoli tuntia.
- Hoitosukkamitat otetaan aamupäivä-
   painotteisesti, jolloin turvotus on yleensä yön
   jälkeen pienimmillään. 

                                      1 h (0%)    1/2 h (0%)
Arkena
        08-18                    48             39
Lauantaina
        08-18                    56             47
Pyhänä
        08-18                    64             55

- Työskentelen pääsääntöisesti arkipäivisin
   klo 8-18, mutta minut voit kutsua keikka-
   luonteisesti töihin myös iltaisin, viikonloppuisin,
   pyhäpäivinä ja yöaikaan.

- Yöpäivystyshinnat sovitaan erikseen.

- Voit saada kodin tukipalvelut (= hinnaston
   koti- ja hoivapalvelut) ilman arvonlisäveroa,
   jos toimintakykysi on alentunut sairauden,
   vamman tai ikääntymisen vuoksi.

- Arvonlisävero lisätään hintaan, mikäli palvelua
   ei voida tuottaa arvonlisäverottomana
   sosiaalipalveluna.

- Saat vähentää verotuksessasi  koti- ja hoiva-
   palveluiden hinnasta 40% kotitalous-
   vähennyksenä.
   
- Saat kotitalousvähennyksen myös, jos ostat
   palveluita omille vanhemmille tai
   isovanhemmille.
   (ilmoitus Omavero/lomake 14A)
  
- Vähennyksen maksimisumma vuonna
   2026 on 1600€ ja omavastuu 
   150€ /hlö/vuosi.

- Lasku s-postitse toimitettuna veloituksetta.
   Kirjepostina toimitettuun laskuun lisätään
   postitus-/toimituskulua 3,50€.


Ota yhteyttä...

Jutellaan ja pohditaan yhdessä, kuinka voisin olla avuksi ja iloksi juuri sinulle tai läheisellesi.

☎️   050 4664 774
✉️   kristiina@hoiva-apukristiina.fi
Facebook

Y-tunnus 2367871-1


Mitä kivaa tehtäisiin...